JOKIVARRESTA

Perhearki | luonto | retkeily | lifestyle

Haluan tunnustaa yhden jutun: Sagalund ei ollut minulle entuudestaan lainkaan tuttu paikka, ennen kuin eräs hakukone ja merimies yhdessä minua sen olemassa olosta valaisivat. Nyt tiedän, että Kemiönsaarella sijaitseva Sagalund on ensimmäinen ulkoilmamuseo Suomessa, enkä oikeastaan tiedä parempaa päiväretkikohdetta lapsiperheelle. Vain noin tunnin ajomatkan päässä Turusta sijaitsevalla museoalueella on leikkiminen on hyvin suotavaa, ja samaan syssyyn aikuiset pääsevät aikamatkalle.

Jos siis etsit lapsiystävällistä päiväretkikohdetta, jossa viihtyy vauhdikkaankin lapsen kanssa kauemmin kuin hätäisen puoli tuntia, tallenna Sagalund muistiin. Sagalundissa ei tarvitse vain hipsutella hiljaa lasivitriiniltä toiselle ja  estää taaperoa koskemasta yhtään mihinkään. Laajalla museoalueella saa tutkia, ihmetellä, kuvitella astuneensa satukirjan maailmaan  ja ennen kaikkea leikkiä.

Sagalund on Suomen vanhin ulkomuseo

Sagalundin historia ulottuu vuoteen 1900, jolloin kansakoulunopettaja Nils Oskar Jansson perusti museon Vretan kansakoulun ympärille. Sagalundia pidetään Suomen ensimmäisenä ulkomuseona, ja alueelle on vuosien varrella koottu upeita rakennuksia, jotka kertovat Kemiönsaaren elämästä ja historiasta.

Nykyään museoalueella on torppa, maatila, käräjätalo, kaksi koulua ja huvila. Rakennuksia kiertää idyllinen puutarha, jonka historia ulottuu niin ikään 1900-luvun alkuun.

Mitä Sagalundissa voi tehdä lasten kanssa?

Meidän kaksivuotiaamme viihtyi Sagalundissa erinomaisesti, mutta museoalue sopii mielestäni hyvin isommillekin lapsille. Tekemistä ei ole vain yhdelle ikäryhmälle, vaan alue on myös lastenkulttuurikeskus, mikä näkyy kivasti kaikkialla. Lapsille ei ole varattu vain yksittäistä pientä tylsää leikkihuonetta, jonne suunnattaisiin vain museokierroksen päätteeksi, vaan koko paikka tuntuu olevan suunniteltu pienten vierailijoiden osallistumiseen. Tämä on mahtava juttu! Pienen lapsen kanssa Sagalundin konsepti on  minusta todella toimiva. Völillä lapsi saa keskittyä leikkimään, seuraavassa hetkessä mukula saa kipittää pihalla.

Vanhan ajan tuvassa taapero leikki kotia kotia ja isin opastuksella kokeili tehdä entisajan askareita. Leikkinavetassa paperimassasta tehdyt pikkupossut kiinnostivat neitiä niin paljon, että niitä piti käydä katsomassa useammankin kerran. Ihana leikkimökki oli taaperon suosikki, ja nukenhoidon lomassa isikin sai istahtaa juomaan taaperon tarjoamat kahvit. 

Lapsi istuu puisen leikkihevosella Sagalundin ulkomuseossa.

Vanhassa koulussa pääsee puolestaan kurkistamaan, millaista isovanhempien lapsuudessa koulunkäynti oli. Lisäksi päärakennuksessa on muun muassa 1950-luvun kauppaleikki sekä sairaalaleikki.

Päärakennuksessa on lisäksi hoitopöytä, potta ja esteetön wc. Päärakennukselta kauimmaiselle rakennukselle on noin 300 metriä, ja hyvin pystyimme vaunut mukana liikkumaan – meillä oli vaunut mukana siltä varalta, että neiti kesäheinä väsähtäisi. Museon puistoalueella on yleisesti ottaen helppo liikkua lastenvaunuilla, vaikka paikoitellen pehmeä maa tekee joistakin kohdista hitusen haastavampia. 

Varaa riittävästi aikaa retkeen

Lapsi oli todella innoissaan Sagalundin leikkiympäristöistä, mutta näin historiasta kiinnostuneille aikuisillekin ulkomuseo on oivallinen kohde. Kuvien ja googlettamisen perusteella en ollut hahmottanut, kuinka laaja Sagalund oikeastaan on, tosin minulla ei merimiehen mukaan ole lainkaan abstraktia hahmotuskykyä, ja ehkä hän on ihan oikeassa. Olin hölmösti ajatellut, että lähinnä kiertäisimme muutaman vanhan rakennuksen läpi ja jatkaisimme melko pian matkaa. Pah!

Tarinan opetus on se, että rakennukset, vanha puutarha valtavine omenapuineen ja söpöt pienet kinttupolut muodostavat kauniin kokonaisuuden. 

Sagalund koiran kanssa

Yksi Sagalundin parhaista puolista näin koiraperheen näkökulmasta on se, että koiran voi ottaa mukaan. Koira saa kulkea kytkettynä Sagalundin museopuistossa, tosin  museorakennuksiin ei koiria luonnollisestikaan saa päästää. Avustaja- ja opaskoiria koskevat tietenkin eri säännöt.

Olemme näin kuuden vuoden aikana tottuneet siihen, että tutustumme museorakennuksiin vuorotellen. 

Kuvassa on omenoita Sagalundin piha-alueella.

Piipahda myös museopuodissa ja kahvilassa

Päärakennuksesta löytyy myös aivan ihana pieni museopuoti, joka ansaitsee oman mainintansa. Sormeni syyhysivät etenkin lelujen kohdalla – kuinka suloisia menneistä ajoista muistuttavat lelut olivatkaan! 

Samassa rakennuksessa toimii lounaskahvila Café Adèle, jonka aukioloajat kannattaa kuitenkin tarkistaa erikseen kahvilan sivuilta ennen retkeä – esimerkiksi nyt elokuun lopussa kahvila ei ollut viikonloppuna auki.

Pieni lapsi juoksee Sagalundin museoalueella puista tuulimyllyä kohti.

Kannattaako Sagalundiin lähteä lasten kanssa?

Sagalund kiilasi ehdottomasti parhaiden lapsiystävällisten kohteiden listalle. Sagalund oli sekä lapsen että vanhempien mieleen! Erityisen paljon pidin siitä, ettei lasten huomioiminen tuntunut tonköltä ja päälle liimatulta, vaan leikki on olennainen osa museota. Samaan syssyyn lapsi saa  tutustua siihen, millaista elämä on aikojen saatossa ollut. 

Taaperolle riittää tutkittavaa ja tilaa liikkua. Isompi lapsi saa paikasta jo enemmän irti myös historian ja vanhojen rakennusten kautta. Vanhemmat voivat puolestaan nauttia kauniista ympäristöstä ja ennen kaikkea siitä ylellisyydestä, ettei jokaisen museoesineen kohdalla tarvitse sähähtää älä koske.

Meiltä Sagalund saa viisi tahmaista taaperoläpyä viidestä. 

Pieni lapsi istuu rattaissa Sagalundin ulkomuseoalueella.

Sagalund pähkinänkuoressa

Missä Sagalund sijaitsee? Sagalundin museo sijaitsee Kemiössä Kemiönsaarella, osoitteessa Museotie 7, 25700 Kemiö.

Sopiiko Sagalund taaperolle? Kyllä. Alueella on runsaasti pienille lapsille sopivia leikkiympäristöjä ja rutkasti tilaa liikkua.

Voiko Sagalundiin ottaa lastenrattaat mukaan? Kyllä. Suurimmassa osassa museopuistoa pystyy helposti pukkaamaan vaunuja tai rattaita, mutta maasto ei ole kaikkialla täysin tasaista. Välimatkat ovat toki lyhkäisiä.

Saako Sagalundiin ottaa koiran? Kyllä. Koiran saa ottaa mukaan kytkettynä museopuistoon, mutta ei sisälle rakennuksiin.

Onko Sagalundissa kahvila? Kyllä. Päärakennuksessa toimii Café Adèle, mutta kahvilan aukioloajat kannattaa tarkistaa ennen reissua.

Milloin Sagalund on avoinna? Museoalueen aukiolo vaihtelee vuodenajan mukaan. Kesäkaudella myös ulkomuseon rakennukset ja leikkiympäristöt ovat avoinna, kun taas päärakennuksessa on toimintaa ympäri vuoden. Aukioloajat kannattaa tietenkin tarkistaa Sagalundin omilta sivuilta.

Vastaa

Tervetuloa blogiini!

Blogia kirjoittaa 38-vuotias, Turussa asuva kolarilainen. Mukana blogissa näkyvät merimies ja 5-vuotias walesinspringerspanieli sekä vuonna 2024 syntynyt tyttö. Blogini aiheita ovat perhearki, retkeily luonnossa, kotimaan matkailu ja lifestyle. Haaveilen omakotitalosta meren rannalla, hitaista aamuista ja juuri nyt kahvista.

Ota yhteyttä!

Jokivarresta Facebookissa

Ota yhteyttä sähköpostitse jokivarresta(a)gmail.com

Instagram: @jokivarresta

Etsi blogista

Blogiarkisto