JOKIVARRESTA

Elokuun lopussa sen väistämättä huomaa. Aamut ovat kuulaita, illat hämärtyvät yhä  aikaisemmin ja metsässä polkujen varsille alkaa tupsahdella ensimmäisiä merkkejä syksystä. Arkiaamuisin ei enää tarvitse miettiä, mihin lähdettäisiin, vaan päivän ensimmäiset hetket menevät kenkien metsästämiseen. 

Tämä kesä oli oikeastaan malliesimerkki siitä, kuinka kesät muuttuvat. Ennen lapsen tuloa junailimme kesälomat samaan aikaan ja olimme koko kesän reissussa. Nyt taaperon kanssa tahti on hitaampi, eikä se oikeastaan ole ihan hirveä juttu. Jos joku olisi sanonut viisi vuotta sitten, että olisin ihan tyytyväinen hengailemaan hiekkalaatikolla ja lähimettässä, olisin saattanut tuhahtaa.

Mutta menee kesä spanielin hihna yhdessä kädessä ja taaperon tahmainen käsi toisessa. Meidän kesämme oli oikeastaan aika suloinen, ja siihen sisältyi monta metsäpolkua, raunioita, puutarhoja, vanhoja puutaloja, merenrantaa ja tuntureita.

Tämä kesä jäänee erityisesti mieleen kesänä, jolloin taaperosta tuli oikeasti retkikaveri.

Lähiretkiä Turussa

Aina ei tarvitse lähteä kauas nähdäkseen kauneutta. Tänä kesänä löysimme itsemme monta kertaa aivan kotikulmien läheltä ja oivalsimme, kuinka paljon nähtävää Turussa ja sen ympäristössä oikeastaan on.

Yksi kesän vihreimmistä retkistä suuntautui Katariinanlaaksoon, joka on yksi omista suosikeistani Turun luontokohteista. Katariinanlaakson lehdot, vanhat jalopuut, meri ja kallioiseinämät muodostavat upean yhdistelmän Ja mikä parasta, Katariinanlaakso sijaitsee vain muutaman kilometrin päässä Turun keskustasta. Taaperon kanssa kilometrien määrää tärkeämpää on se, kuinka paljon kiinnostavia yksityiskohtia löytyy polun varrelta, ja Katariinanlaaksossa on aivan kiitettävästi tutkittavaa. Ennen kaikkea puunrunkoja, oravia ja sorsia.

Turun kasvitieteellisessä puutarhassa Ruissalossa ja etenkin ulkopuutarhassa riittää ihmeteltävää niin lapselle kuin aikuiselle. On suloisia lampia, valtavia puita, erilaisia kasveja ja huvimajoja. Ja kun mukana on lintukoira, myös puutarhan linnut saavat luonnollisesti aivan omanlaisensa vastaanottokomitean. Taaperon mielestä parasta oli ehkä robottiruohonleikkuri.

Kesän ehdottomaksi koko perheen suosikiksi nousi kuitenkin Kuralan Kylämäki. Me vanhemmat ihastuimme upeaan vanhanaikaiseen maalaismiljööhön ja suloiseen kahvilaan, ja taapero puolestaan ilahtui nähdessään lampaita ja tietenkin kivoja museorakennuksia, joissa oli lapsillekin puuhaa. Lapsille riittääkin tekemistä ilman huvipuistomaista hälinää. Kuralassa viihtyy taapero, koira ja aikuinen, mikä ei muuten ole aivan itsestään selvä yhdistelmä retkikohdetta etsiessä.

Loikkasimme renessanssiaikoihin Kuusiston piispanlinnan raunioilla Kaarinassa. Vanhojen muurien välissä kulkiessa väkisinkin ajatukset siirtyvät niihin aikoihin, kun raunioiden sijaan alueella oli meren ympäröimä linna. Pienen lapsen kanssa historiaan tutustuminen tarkoittaa toki välillä enemmän kivien ja ötököiden tutkimista kuin keskiajan piispojen vaiheiden pohtimista, mutta kukin taaplaa tyylillään ja löytää omat harrastuksensa.

Vanhaa Raumaa ja Mathildedalin ruukkikylää

Kävimme me Turun rajojen ulkopuolellakin.

Vanhassa Raumassa ilahduin mukulakivikaduista ja hurmaavista puutaloista, kirkonraunioista ja idyllisistä pihoista, joita tekisi mieli jäädä kurkistelemaan portinraosta. Vaikka Vanha Rauma ei ehkä omalla listallani ei kiilaa aivan Porvoon tai Pietarsaaren Skatan ohi, minusta oli ihanaa vain kulkea katuja pitkin historiallisessa kaupungissa.

Rakastuin Mathildedaliin. Upeassa ruukkikylässä on onnistuttu säilyttämään vanhaa todella kauniilla tavalla, ja lisäpisteet Mathildedal saa koiraystävällisyydestä. Mathildedal ei ole mahdottoman suuri kylä, ja siksi se on justiinsa sopiva rauhalliseen päiväreissuun muksut ja koira mukana. Aikaa jää hyvin rentoon flaneeraukeen, kahvitteluun ja tietenkin alpakoiden bongailuun ilman suorittamispaineita.

Onnistunut kesäloma ei vaadi todellakaan lentolippua Suomen rajojen ulkopuolelle. Suomessa on valtavasti mielenkiintoisia kohteita!

Kesäpäiviä Pietarsaaressa ja meren äärellä Monåssa

Pietarsaari on merimiehen kotikaupunki, jossa käymme luonnollisesti säännöllisin väliajoin. Kesäinen Pietarsaari ansaitsee saada hehkutusta osakseen; kaupunki on pieni, mutta tekemistä ja näkemistä on mukavasti koko perheelle. Esimerkiksi minusta on aivan ihanaa käydä kahvilla Skatan idyllisessä puutalokaupunginosassa ja haahuilla Aspegrenin puutarhassa. Fäbodan rannalla kaupunki vaihtuu hetkessä metsään, kallioihin ja avomereen.

Yksi koko kesän kohokohdista oli auringonlasku Monåssa, Pohjanmaalla. Onko mitään parempaa kuin vain kuunnella aaltojen loisketta ja lokkien kertomuksia samalla, kun aurinko vaipuu merta kohti?

Kesä Äkäslompolossa, parasta!

En ole löytänyt maailmasta toista paikkaa, jossa kokisin olevani yhtä varmasti kotona kuin Äkäslompolossa. Vaikka olen asunut Turussa jo yli kymmenen vuotta, en miellä Turkua kodikseni. Olen ehdottomasti kolarilainen, ja sydämeni sijaitsee jokivarressa, lapsuudenkotini maisemissa.

Tänä kesänä sain tarkastella tuttuja polkuja ja tuntureita vähän eri näkökulmasta, kun mukana keikkui kantorinkassa innokkaasti retkiä selostava taapero.

Tänä kesänä kuljimme jälleen Kukastunturilla, josta avautuvat lähes panoramanäkymät lähiseutujen tunturiketjuihin. Kellostapuli on minun mansikkapaikkani. Varkaankurun luontopolulla taapero innostui pitkospuista, portaista ja solisevista puroista.

Kesä, jolloin retkeily muuttui

Kaksi vuotta sitten retkikaveri kulki vielä mukana vatsassa. Vuosi sitten retkikaveri kulki jo kantorepussa ja lähinnä kuorsasi tuntureilla. Tänä kesänä pieni ihminen kulki osan matkasta jo ihan itte.

Hän poimi mustikoita ja puolukoita suoraan puskista, tunki pikkukiviä taskunsa täyteen, pysähtyi tutkimaan muurahaisia ja välillä juoksi niin nopeasti, että välillä äiti jäi vallan lähtötelineisiin.

Vaikka retket ovat nyt hitaampia, lyhyempiä ja huomattavasti kaoottisempia kuin ennen, en tiedä mitään parempaa kuin jakaa retkielämykset yhdessä metrin mittaisen kipittäjän kanssa.

Kun saa nähdä pienen ihmisen tapittavan ensimmäistä kertaa mettäpolkua, tuntureita, linnanraunioita tai vaikka tunturipuroa, aikuinenkin ehkä malttaa hetkeksi pysähtyä hetkeksi ja ihailemaan kauniita yksityiskohtia.

En tiedä, muistanko vuosien päästä kaikkia tämän kesän retkiä tai sitä, minä päivänä kävimme missäkin. Todennäköisesti en, sillä en yleensä muista, mitä edes tein edellispäivänä. Mutta toivon voivani muistaa, miltä tuntui pidellä pientä, mustikan tahraamaa kättä omassani. Ja miltä tuntui katsella, kuinka spanieli kulki ihmissiskonsa vierellä. Tulevaisuuden nostalgisoinnissa unohtuvat varmasti uhmahetket tai vahvaviettisen spanielin sekoilut peurajäljlle päästessään.

Nyt illat pimenevät ja ilmassa tuntuu jo syksy. Kesäfiiliksen tilalle tulevat vähitellen kumisaappaat, ruska, kalsarit, pipo ja ihanan kirpeän kuulaat aamut. Se ei kuulosta lainkaan huonolta.