Jotenkin Äkäslompolossa ollessani tuppaa käymään niin, että patikkareissuni ovat alkaen viisitoista kilometriä, vaikka alun perin suunnittelisin käyväni vain kiikkumassa jossain tunturissa. On niin monta paikkaa, joissa haluan käydä, ja aika on rajallinen. Siksi ahnehdin ja survon yhdelle patikalle mahdollisimman monta lempipaikkaa.
Niinpä päivänä eräänä kävin ensin Ylläksen huipulla, tästä jatkoin kohti Kellostapulia ja siitä mutkien kautta kotia kohti.
Kellostapuli on minulle mansikkapaikka. Kivikkoista lakea kohti suunnattaessa patikointiin tulee siinä mielessä vähän haastetta, että vähän saa miettiä, mihin jalkansa laskee. Vaivanpalkaksi näkymä on todella kaunis.
Kirjoitin Kellostapulista edellisen kerran viime vuoden puolella – tekstin voi käydä lukaisemassa täältä. En nyt sinällään mitään uutta tietoa taida tuottaa maailmaan tässä postauksessa, mutten malta olla julkaisematta uutta oodia Kellostapulille, pienelle mutta sitäkin kauniimmalle tunturille.
Itse lakialue ei ole kovinkaan laaja, mutta avautuvat maisemat Kesänkitunturiin päin ovat henkeäsalpaavan kauniit. Kellostapulilla mielen valtaa väkisinkin epäuskoisuus – on käsittämätöntä, kuinka kaunista luontoäidin hellässä huomassa voi olla.
Oletteko koskaan ajatelleet, että Pirunkuru on vähän kuin Kesänkitunturin pyllyvako? Ja Pirunkurua reunustavat Kesängin pakarat? Tällaista mietin, kun hetken aikaa istahdin alas ja katselin maailmaa.
En katsellut maailmaa ihan kuivin suin, vaan äidin tekemä suklaakeksi eksyi mahaani. Niin, siinäpä tuijottelin Kesängin pyllyä ja söin. Ja hetken aikaa höröttelin itsekseni, että Kellostapuli kuulostaa Kellogstapulilta. (Kyllä, säälin välillä itsekin itseäni, mutta ennen kaikkea läheisiäni, jotka joutuvat kuuntelemaan juttujani.)
Kellostapulista pudottauduin kohti Varkaankurun luontopolkua (hallitusti, enkä edes kaatunut [terveiset vaan merimiehelle, joka kehotti eräälle tunturireissulle lähtiessäni, että yrittäisin edes pysyä pystyssä ja olla kaatumatta, sillä olen suht kömpelö]). Varkaankurusta seikkailin porojen teitä pitkin kohti tukikohtaani tyytyväisin mielin.
Tukkareuhka takana, sääski ottalla.
Vaikka Kellostapulia on tullut koluttua jo ties kuinka monta kertaa, on sen luona vierailu aina yhtä ihana kokemus. Kellostapulilla on päästävä käymään mahdollisimman usein, mieluiten tätäkin useammin.
Vastaa