Arki puolitoistavuotiaan kanssa yhtä loputtoman energian ja hassuttelun riemuvoittoa, mutta myös hetkittäin älytöntä uhmasekoilua ja kuormittavaa unettomuutta. Päivämme täyttyvät hassuttelusta, tutkimusretkistä ja hetkistä, jotka haluan muistaa aina. Lapseni on energinen, suloinen ja leikkisä, joten sekoiluakin arkeen mahtuu, mutta kaiken kaikkiaan puolitoistavuotias on aika söpö seuralainen.
Vähän kliseisesti sanottuna en olisi ennen äidiksi tulemista osannut kuvitella, kuinka paljon pientä makkarajalkaa voi rakastaa, mutta nyt tiedän, että mahdottoman paljon. Ja minusta tuntuu, että lapsen kehittyessä ja hänen oman persoonansa pulpahtaessa vielä paremmin esiin rakkaus vaan kasvaa.
Koen olevani etuoikeutettu saadessani seurata vierestä pienen ihmisen oppimista ja ihmettelyä uuden äärellä. Jokainen päivä tuo mukanaan jotain uutta, kuten sanoja, yrityksiä tehdä sanoista lauseita, eleitä, oivalluksia ja taitoja. Samalla opin itsekin maailmasta uusia asioita tai ainakin opin katsomaan sitä eri näkökulmasta. Edelleen lapsi on innostunut kaikesta – meillä ei ehkä ruoasta just nyt, mutta yleisesti ottaen lapsen maailmassa kaikki on nyt kiinnostavaa.
Yksi parhaista jutuista juuri tässä ikävaiheessa onkin lapsen uteliaisuus elämää ja maailmaa kohtaan. Etenkin eläimet kiinnostavat taaperoamme. Lapsen ja koiran suhteen kehittyessä tuntuu kuin lapsen maailma avartuisi entisestään. On liikuttavaa seurata, kuinka paljon iloa he toisilleen tuovat. Spanieli toki välillä luikkii pakoon omaa tilaa ja rauhaa kaivatessaan, mutta parivaljakon leikkiessä yhdessä sydämeni pakahtuu.
Lapsi on innokas leikkimään, mutta häpeäkseni on sanottava, että itse olen oikeastaan aika huono leikkimään. Tai umpisurkea. Rehellisesti sanottuna olen ollut jopa hieman pettynyt itseeni sen suhteen, etten ole niin kekseliäs ja luova äiti kuin ehkä kuvittelin joskus olevani.
Sen sijaan nautin arkisista askareista yhdessä lapsen kanssa. Tyhjennämme tiskikonetta ja kauppakasseja, lajittelemme pyykkejä ja touhuamme tavallisia asioita. Lapsen luontainen innostus auttaa on ominaisuus, jota haluan vahvistaa. Pienet retket lähiluonnossa ovat minusta arjen kohokohtia – lapsi ei onneksi tarvitse vielä suuria elämyksiä, sillä vielä tässä vaiheessa maailma on vielä täynnä ihmeitä.
Päiväkotitaival on onneksi lähtenyt käyntiin paremmin kuin hyvin. Jännitin lapsen päiväkodin aloittamista etukäteen valtavasti. Huoli ja epävarmuus olivat läsnä, kuten varmasti monella vanhemmalla, mutta täysin turhaan, ainakin toistaiseksi. Tyttö tykkää selkeästi mennä päiväkotiin, ja se tuo valtavaa helpotusta.
Vanhemmuus on ihan älyttömän rankkaa, enkä halua kaunistella arjen haasteita. Unettomia ja katkonaisia öitä on edelleen enemmän kuin lepoa, ja jatkuva väsymys on uskomattoman kuluttavaa. Vaikka arki on täynnä rakkautta ja merkitystä, se on myös välillä yhtä tarpomista univajeisena päivästä toiseen. Ehkä vanhemmuus olisi vähän helpompaa, jos saisi edes joskus nukuttua ehjän yön, mutta melkein pari vuotta kestänyt univaje ei tee arjesta ainakaan helpompaa. Jos siis tämän postauksen lukee vanhempi, jonka lapsi ei nuku, samassa veneessä ollaan.
Vaikka olen väsynyt, olen valtavan onnellinen voidessani olla pienen ihmisen äiti. Ja juuri nyt meillä on aika kiva ikävaihe käynnissä.
Vastaa