Avainsana: tunturivaellus
-
Kukastunturi pääsiäisenä
Kukas on yksi lempituntureistani. Se sijaitsee Äkäslompolossa, Kolarin kunnassa ja kohoaa vajaan viidensadan metrin korkeuteen. Kukas ei siis hirveän korkealle ulotu, mutta sen laelta avautuvat maisemat ovat aina yhtä kauniit. Vaikka aika monta kertaa Kukaksella on tullut pyrähdettyä, on se vaan aina yhtä kiva! Kukakselle pääsee kipuamaan vuoden ympäri. Kesäisin retkeilyreitti vie huipulle, ja talvisin…
-
Hetkiä kotikylässä
Palataan vielä hetkeksi loppukesän tai oikeastaan alkusyksyn tunnelmiin kotikunnassani. Olen kirjoittanut kesäloman tapahtumista muutaman postauksen verran – reissumme alkoi Nyrölän luontopolulta, jatkui Pienelle karhunkierrokselle ja lopulta tukikohtaamme eli äidin ruokapöydän lähettyville, josta kävimme Muonion puolella Särkitunturilla, Äkäskerolla ja Taivaskerolla. Mutta ei siinä suinkaan vielä kaikki – retkemme kotikylässäni eivät ole saaneet tarpeeksi suitsutusta osakseen, joten…
-
Taivaskeron kierros
Pallastunturit ovat osa Muonion ja Enontekiön kuntiin ulottuvaa Pallas-ja Olostuntureiden tunturiketjua ja Pallas-Yllästunturin kansallispuistoa. Pallaksella on seitsemän keroa eli huippua, joista 809 metrin korkeuteen yltävä Taivaskero on Pallas-Yllästunturin korkein huippu. Olin käynyt Pallaksella edellisen kerran niin monta vuotta sitten, etten tohdi edes aloittaa laskutoimenpiteitä. Seuraksi tuolloin sain ystäväni, ja päämääränämme oli käydä Taivaskeron huipulla. Ailahtelevaisena…
-
Äkäskero
Kesälomareissumme jonain päivänä, joka saattoi olla jokin arkipäivä tai sijoittua viikonloppuun, päätimme merimiehen kanssa lähteä Äkäskerolle. Äkäslompolon puolella oli satanut tasaisesti koko päivän, eikä helmenharmaata taivasta läpäissyt yksikään auringon säde. Sääennusteet povasivat kuitenkin Muonion puolelle aurinkoisempaa iltaa, joten pistimme koiran valjaisiin ja itsellemme lenkkarit jalkaan – niin alkoi matka kohti Äkäskeron tunturiselännettä. Vaikka nimen perusteella…
-
Särkitunturi elokuussa
Särkitunturi taitaa olla yksi Muonion puolen tuntureista suosituimmista, mikä nyt ei suoranaisesti ole mikään ihme. Helppokulkuisen tunturin laella on sanoinkuvaamattoman kaunista – loputtomat tunturiketjut ja kirkkaansiniset tunturijärvet muodostavat yhdessä maiseman, josta on vaikea pistää paremmaksi. Mutta Särkitunturi pistää paremmaksi ja tarjoilee omalla laellaan käppyräkatajien ja jylhän rakan lisäksi taivaan sävyjä heijastelevia lampia. Siksi Särkitunturi on…