Avainsana: Ylläs
-
Kellostapuliin koiran kanssa
Kellostapuli on yksi lempituntureistani kotikunnassani. Kellostapuli ei Kolarin tuntureista korkeimman pisteen titteliä itselleen nappaa, mutta maisemat ovat vertaansa vailla. Ympäröivät tunturit tuntuvat olevan ihan käden ulottuvilla,ja hyvällä säällä näkee naapurikuntien tunturirivistöihin asti. Jo Kesänkitunturin kupeissa on ihailtavaa, ja Kellostapulin ja Kesängin välin jääneessä, syvänsinisessä Kesänkijärvessä kuvastuvat taivaan värit ja pilvipataljoonat. Ah, kotiseuturakkaus oli taas vahvasti…
-
Kotiseudulla Pohjois-Kolarissa
Kun Turussa iskee yhtäkkiä melkeinpä helteeksi määriteltävissä oleva lämpöjakso, mitä tekee lapinjuntti? No lähtee betoniviidakon kuumuutta karkuun kotiseudulleen! Pidin toukokuussa viikon verran kesälomaa, ja suunnaksi otin siis kotimaisemat ja mukaani tietenkin merimiehen sekä koiran. Perille saavuttuamme Äkäslompolon kylä oli peittynyt tiiviiseen sumuun, eikä tuntureita pahemmin näkynyt – itse asiassa useampana päivänä Ylläksen huippu oli kadonnut…
-
Kotikylä
Helmikuu on tunturikunnassa kaunista aikaa. Voisin kirjoittaa oodin yhdelletoista muullekin kuukaudelle, mutta nyt on helmikuun vuoro saada ylistystä osakseen, onhan se sentään kuukausi, jossa kaksi kaunista vuodenaikaa sulautuu yhteen. On se aika vuodesta, kun sydäntalvi alkaa taittua ja antaa tilaa kevättalven auringolle. Pakkanen puraisee vielä mukavasti poskipäitä, mutta päivä alkaa pidetä ja valon määrä lisääntyä.…
-
Varkaankuru talvella
Jos joku on joskus ihmetellyt, miten Varkaankuru lausutaan, vastaus on yksiselitteisesti Varkhaankuru. Komeasti yhdellä hoolla ja kolmella aalla, ei sen enempää eikä vähempää. Hoo lausutaan pehmeän sointuvasti, eikä huutaen. Älkää peljätkö, kielinörttiosio päättyy toistaiseksi tähän ja jatkunee muissa postauksissa. Aiheena on siis Varkaankuru, Äkäslompolon Lothlorién. Olen melko varma, että luontoäiti on aikoinaan lempipuutarhansa paikkaa miettiessään…
-
Ylläs on ykkönen
Minusta tuntuu, että Ylläs on vähän kuin yksisarvinen, joka on naamioitunut tunturiksi. Tällainen syvällinen ajatus pompsahti väkisinkin mieleeni, kun katselin vaaleanpunaisina ja vihreinä hehkuvia kiviä Keskisen lain suunnalta yhtenä heinäkuisena päivänä. Toisaalta olen jotenkin aina mieltänyt Ylläksen ylvääksi, arvokkaaksi leidiksi, joka kaitsee nuorempia tuntureita ympärillään. Tieteellistä pohjaa väittämälleni ei toki ole, mutta sallittakoon kevyt hörhöily…