Avainsana: Ylläs
-
Kellostapulia kohti
Jotenkin Äkäslompolossa ollessani tuppaa käymään niin, että patikkareissuni ovat alkaen viisitoista kilometriä, vaikka alun perin suunnittelisin käyväni vain kiikkumassa jossain tunturissa. On niin monta paikkaa, joissa haluan käydä, ja aika on rajallinen. Siksi ahnehdin ja survon yhdelle patikalle mahdollisimman monta lempipaikkaa. Niinpä päivänä eräänä kävin ensin Ylläksen huipulla, tästä jatkoin kohti Kellostapulia ja siitä mutkien…
-
Pyhäjärvi Kittilässä
Patikoin Kolarista Kittilään. No ei vaiskaan, kävelin kyllä Kolarin kuntaan kuuluvasta Äkäslompolon kylästä Kittilän puolella sijaitsevan Pyhäjärven rantamille, muttei nyt ihan tolkuttoman pitkästä reissusta ollut kyse. Koska mukavuudenhalu ja helpolla pääseminen olivat matkavarusteinani, seurasin suht uskollisesti Äkäslompolosta Pyhäjärvelle kulkevaa, mainiosti opastettua retkeilyreittiä sen kummemmin omia reittejä keksimättä. Kilometrejä tuli kaiken kaikkiaan kolmisenkymmentä, ja aikaa meni…
-
Kellostapulin kurusta Pirunkuruun ja Kukakselle
Olen välillä vähän random-ihminen. Yleensä tykkään suunnitella mahdollisimman paljon etukäteen, mitä milloinkin teen, mutta on muutama asia, joissa toimin ihan miten sattuu. Esimerkiksi leipoessani saatan silmäillä jotain ohjetta, mutta päädyn lisäämän mausteita oman mieleni mukaisesti. Ruokaa laittaessani lautaselle päätyy hyvinkin usein lähinnä seuraamuksia kokeilunhalusta järjestelmällisen reseptiseurannan sijaan. Ennen kaikkea taipumukseni sattumanvaraisuuteen iskee Äkäslompoloon päästyäni. Saatan…
-
Kun Äkäslompoloon saapui ilta-aurinko
Yhtenä iltana Äkäslompolossa ollessani lähdin kiertämään Äkäslompolojärveä. Oli satanut vettä koko päivän, ja vaikka illan tullen taivaalla oli vielä tummanpuhuva pilviarmeija, oli pilvien lomassa jo lupaus auringon säkeistä. Lännen puolella aurinko olikin jo ehtinyt raivata tiensä luonnon näyttämölle, ja seitsemän tunturin kylä oli tavattoman kaunis iltaloistossaan. Tyynen järven pintaan heijastuivat tunturit ja pilvet. Ylläs oli…
-
Kesänkijärven kierros
Kesäsade on ihana ilmiö. Kevyet vesipisarat tuntuvat raikkauden lähteiltä varsinkin lämpimänä kesäpäivänä, ja kun sade lakkaa ja illan värit alkavat loistaa, luonnossa on kaunista. Heinäkuisen sadepäivän päätteeksi Kesänkijärvellä väriloisto oli upeaa katseltavaa – jos nyt muutenkin tuntureiden välissä sijaitsevaa järveä kiertäessä on mukavat oltavat, sadetta seurannut ilta-aurinko korosti loistoa. Kesänkijärveä kiertävällä kierroksella on mittaa vajaat…