Vuonna 1597 Airiston aallot keinuttivat Kaarle-herttuan sotajoukkoineen kohti Turkua.

Kaarle-herttuan ja hänen veljenpoikansa, Ruotsin ja Puolan kuningas Sigismundin välit eivät sukulaisuussiteestä huolimatta olleet aivan mahdottoman lämpimät. Esimerkiksi se, että Sigismund oli kasvatettu katolilaiseen uskontoon ja Kaarle puolestaan oli protestantti, aiheutti juopaa herrojen välille puhumattakaan siitä, että Sigismund oli kahden maan hallitsija. Kun solmuisat välit olivat alkaneet mennä umpisolmun puolelle, aateliset olivat asettuneet Sigismundin puolelle siinä missä protestanttitaustaiset ja alempien säätyluokkien edustajat hurrasivat herttuan puolesta. Mutkat suoristettuina todettuna lopulta tilanne kärjistyi, kuten kuten joissain suomalaisissa kesäjuhlissa saattaa joskus käydä, sisällissotaan.

Sukulaisten vinksahtaneelta shakkimatsilta vaikuttava kahnailu kesti parisen vuotta, ja mittelöllä voidaan katsoa olleen varsin pitkäkestoiset seuraukset. Pähkinänkuoressa epäsopu toimi osaltaan liipaisimena kolmikymmenvuotiselle sodalle, jossa toisiaan vastaan asettuivat Ruotsi ja Puola-Liettua.

Katariinanlaakson lehtometsien reunamissa, Rauvolanlahden tuntumassa kohoava eräs pieni kallio sai toimia kohtauspaikkana, kun Kaarle-herttua asetti saappaansa Suomen kamaralle vuonna 1597. Kauan ei Kaarle tosin ehtinyt ihailla Suomen kauneutta, sillä huhupuheet siitä, Sigismundin kokoama sotajoukko olisi liikekannalla, saivat Kaarlen vähän kavahtamaan. Vaikka Vaasan suvun vaiheet ovat ainakin yhtä mielenkiintoiset kuin Game of Thrones -juonenkäänteet viidenteen kauteen saakka ja niitä voisi makustella iäisyyksiin, tämän postauksen aiheena on Ruskiakallio eli kohta, jonka sanotaan toimineen levähdyspaikkana uuvuttavan meriseikkailun jälkeen Suomeen saapuneelle herttualle.

Ruskiakallion laelta avautuvat kauniit maisemat Rauvolanlahdelle päin. Kallion tavoittaa helposti Katariinanlaaksosta, kun kääntyy luontopolun halkaisevalta soratieltä länteen Villa Solinin suuntaan. Villan vierustalta jatketaan jalopuiden suojissa mutkittelevaa luontopolkua kohti lahdelmaa. Pieni osa matkasta taittuu pitkospuilla. Ruskiakallio on merkattu esimerkiksi Karttapaikassa (joka on henkilökohtainen suosikkosivustoni).

Heinäkuun alussa Ruskiakalliolle johdattavan polun varrella viihtyivät muun muassa lehtomainikit. Kun jatkoimme kohti Rauvolanlahden pitkospuita, maisema täyttyi mesiangervoista. Taustalla lauloivat lukuisat linnut, ja heinäkuun mukanaan tuoma tuuli tuntui saavan äkillisiä naurunpuuskia, minkä vuoksi se puuskutti hengästyneenä välillä kulkijoita päin.

Katariinanlaaksossa oli todella kaunista ilta-auringon lempeässä valossa. Vehreän metsän yksi ominaisimmista piirteistä lienevät ikivanhat jalopuut, kuten tammet, joista osasta vain valtavat rungot ovat jääneet kummittelemaan polkujen varsille.

Meidän mukanamme oli mukana koiravieras, joka nautti suunnattomasti kallioilla kiikkumisesta, pitkospuilla neliveto päällä tassuttelusta ja jok’ikisen vastaantulevan kukan ja kasvin haistelusta. Alueen arvokkaasta historiasta arvelisin, ettei karvainen tapaus hirveästi tiedä, mutta kukkia se arvostaa.

On aina yhtä hienoa voida todeta asuvansa kaupungissa, jossa on niin monta historiallisesti merkittävää paikkaa. Turussa on upeita paikkoja ja roimasti muistoja menneistä ajoista.