Avainsana: Aurajoki
-
Kirsikkapuiden aikaan
Minun mielestäni Turku on aika lailla parhaimmillaan näin toukokuussa. Silloin, kun maisema alkaa täyttyä pehmeistä pastellisävyistä. Kun korvakäytäviin tulvii lukuisten lintulajien sirkutusta. Kun merituuli ei enää ole pelkästään synonyymi poskipäät lamauttavalle viimalle. Kun joen reunoille kannetaan terasseille pöytiä, jotka kutsuvat istahtamaan hetkeksi kahville. Ajattelin ensi kirjoittaa ties kuinka monennetta kertaa oodin yleisellä tasolla toukokuulle, joka…
-
Suosikkini Turun luontokohteista
Luonnossa liikkuminen on parasta. Koska olen syntynyt ja kasvanut oikeastaan ihan kirjaimellisesti keskellä korpea, luonto on itsestäänselvä osa elämääni – luonnonhelmassa tunnen olevani kotona. Onneksi asuinkaupunkini Turku on suonut asukkailleen kauniita paikkoja, joista seuraavaksi ajattelin esitellä suosikkini sattumanvaraisessa järjestyksessä. Maarian kivikautinen luontopolku Maarian altaan ylittää silta, joka johdattaa kohti metsää, jossa puolestaan asuu ihan satavarmasti…
-
Nautelankosken luontopolku
Nautelankosken kohdalla Aurajokea mukailee sen molemmilla puolilla noin puolentoista kilometrin mittainen luontopolku. Vaikkei aivan päiväpatikkaan polkuja seuraamalla yllä, niin kasvisto kuin eläimistö ovat kosken tuntumassa monenkirjavat. Aikaa kannattaakin vähän enemmän kuin kymmenen minuuttia yhteen suuntaan, kun lähtee seuraamaan joen varrella kiemurtelevia polkuja. Polun varrella on lähes parisenkymmentä opastekylttiä, jotka antavat lisätietoa luonnon runsaudesta. Kesäisin opasteet…
-
Nautelankoski
Nautelankoski on ehkäpä yksi Aurajoen komeimmista kohdista. Seitsemisentoista metriä puolen kilometrin matkalla putoavan joen kohinaa kuunnellessa liikenteen melu ja muut taustaäänet kaikkoavat, ja jäljelle jäävät vain kosken kertomat tarinat. Helmikuun viimeisenä viikonloppuna Nautelankoski oli saanut pehmeän, puhtaanvalkoisen lumipeitteen ylleen, ja maisema oli tavattoman kaunis. Saavuttuani Nautelankosken sillalle aurinko loi vahvat kontrastit lunta vasten ja taivas…
-
Syyskävely Aurajoen varrella
Marraskuun tuuli on vienyt jo ajat sitten mukanaan syksyn värikirjon ja ruskalehdet. Viime päivät ovat olleet sävymaailmaltaan varsin harmaapainotteisia, mutta kaikesta värittömyydestä huolimatta marraskuussakin on oma haikea, rappioromanttinen kauneutensa. En silti kiellä, ettenkö toki kaipaisi ruskan syviä ja runsaita sävyjä tai (etenkin) valkoisen lumen puhtautta, mutta muutaman vuoden Turun suunnalla asuttuani olen alkanut hyväksyä, että…