Avainsana: turkulainen kulttuuri
-
Kirsikkapuiden aikaan
Minun mielestäni Turku on aika lailla parhaimmillaan näin toukokuussa. Silloin, kun maisema alkaa täyttyä pehmeistä pastellisävyistä. Kun korvakäytäviin tulvii lukuisten lintulajien sirkutusta. Kun merituuli ei enää ole pelkästään synonyymi poskipäät lamauttavalle viimalle. Kun joen reunoille kannetaan terasseille pöytiä, jotka kutsuvat istahtamaan hetkeksi kahville. Ajattelin ensi kirjoittaa ties kuinka monennetta kertaa oodin yleisellä tasolla toukokuulle, joka…
-
Suosikkini Turun luontokohteista
Luonnossa liikkuminen on parasta. Koska olen syntynyt ja kasvanut oikeastaan ihan kirjaimellisesti keskellä korpea, luonto on itsestäänselvä osa elämääni – luonnonhelmassa tunnen olevani kotona. Onneksi asuinkaupunkini Turku on suonut asukkailleen kauniita paikkoja, joista seuraavaksi ajattelin esitellä suosikkini sattumanvaraisessa järjestyksessä. Maarian kivikautinen luontopolku Maarian altaan ylittää silta, joka johdattaa kohti metsää, jossa puolestaan asuu ihan satavarmasti…
-
Kakolanmäen museo
Aivan Turun keskustan tuntumassa sijaitsee kukkulan laella Ernst Lohrmannin suunnittelema komea kivilinna, joka ei suinkaan jylhästä ulkomuodostaan huolimatta ole herraskartano. Se on toiminut vankilana, jonne maamme pahamaineiset ryövärit, konnat, murhaajat ja rikolliset on teljetty miettimään tekosiaan. Turun vankilan keskusvankilana se toimi aina vuoteen 2007 asti. Turun toiseksi korkeimman kukkulan, Kakolanmäen, hyödyntämiseen vankila-alueena liittyy erilaisia vaiheita.…
-
Ruskiakallio Katariinanlaaksossa
Vuonna 1597 Airiston aallot keinuttivat Kaarle-herttuan sotajoukkoineen kohti Turkua. Kaarle-herttuan ja hänen veljenpoikansa, Ruotsin ja Puolan kuningas Sigismundin välit eivät sukulaisuussiteestä huolimatta olleet aivan mahdottoman lämpimät. Esimerkiksi se, että Sigismund oli kasvatettu katolilaiseen uskontoon ja Kaarle puolestaan oli protestantti, aiheutti juopaa herrojen välille puhumattakaan siitä, että Sigismund oli kahden maan hallitsija. Kun solmuisat välit olivat…
-
Nötön saari kesäkuussa
Nötön saari on mielestäni yksi kauneimmista paikoista Turun saaristossa. Saarella kohtaa niin karua kauneutta kuin vehreää yltäkylläisyyttä – Nötö on yhtä kuin jääkauden kuvioittamia kallioita, meren suolaista tuoksua, rehevää kasvistoa, suomaisemaa, käkkyrämäntyjä ja idyllistä niittymiljöötä. Saarella on upeita näköalapaikkoja, tuuheita havumetsikköjä, perinnemaisemasta huolehtivaa ylämaankarjaa ja ohikulkijoita mulkoilevia lampaita. Luontoäiti on jääkaudella leikitellyt Suomenmaassa estoitta, ja…