Avainsana: Turun historia
-
Nunnavuori Kakskerrassa
Jos on jossain historian ja nykyhetken välimaastossa ja toisaalta fantasian ja todellisuuden rajamailla värjöttelevä vaellushousuihin pukeutunut nörtti, jonka tuleva puoliso on historian ammattilainen ja kiinnostunut historiallisista luontokohteista, on aika suuri todennäköisyys siihen, että aurinkoiseen sunnuntaihin kuuluu esimerkiksi napanöyhdän kehräämistä langaksi tai lumihiutaleiden hilloamista. Voi olla toisaalta mahdollista, että kahden historiasta innostuneen henkilön taloudessa on kiinnostusta…
-
Luolavuoren metsissä
Ei viikonloppua ilman ulkoiluhousujen ulkoilutusta. Lauantaille sattui vähän harmaampi ilmanala, muttei se haitannut. Auringonvalo on parasta, mutta niin ovat myös aavemaisen mustarunkoiset männyt, sadepäivän usva metsän keskellä, pisaroiden koristamat kuusenoksat ja ihanan raikas ilma. Ulkoilusää on joka sää, kunhan vaan laittaa päälleen oikeat ja säähän sopivat kamppeet. Tällä kertaa porukkamme ei suunnannut merta eemmäs kalaan,…
-
Nautelankoski syyskuussa
Ah, syksy! Syyskuun viimeisenä sunnuntaina lämpöasteet kohosivat parinkymmenen hujakoille, ja me lähdimme pyörillä kohti Nautelankoskea. Syyspäivä ei olisi enää kauniimpi voinut olla – pyöräillessä ei edes vastatuulta ollut ihan mahdottomasti havaittavissa. Matkan varrella havaitsimme useamman hevosen paistattelevan päivää kotipihoillaan syyspäivän lämmöstä nauttien, ja välillä sieraimiin ylsi huumaava lannan tuoksu. Se oli piristävää se. Perille saavuttuamme…
-
Suosikkini Liedon luontokohteista
Luvassa on eeppisen saagan kolmas osa. Olen kirjoittanut lempipaikoistani Turussa ja Kaarinassa, ja nyt on Liedon vuoro astua kauniiden paikkojen estradille. Nautelankoski ja luontopolku Pauhaavaa koskea kiertävä luontopolku ei ole hirmuisen pitkä, mutta sitäkin kiehtovampi ja näyttävämpi alue on mielestäni kyseessä. Alueella on jo kivikaudella ollut ihmisasutusta, ja muinaisuus on aistittavissa etenkin kosken länsipuolella massiivisten…
-
Louhisaaren kartano
Kävimme tutkimusretkellä Louhisaaren kartanossa, sillä barokkilinnassa visiteeraaminen on aina loistava idea. Louhisaaren kartano sijaitsee Maskuun kuuluvassa Askaisissa. Päärakennus sivurakennuksineen on rakennettu 1600-luvun puolivälissä barokin aikakaudella. Rakennukset on sijoitettu toisiinsa nähden barokin ihanteiden mukaisesti symmetrisesti, ja rakennusten välissä on ranskalaistyyppisesti varsin pelkistetty kunniapiha. Vuosisatojen ajan omistajat ovat kukin vuorollaan jättäneet jälkensä linnan sisustukseen, ja tämän kunniaksi…