Ei ole mikään ihme, että Italia on suosittu häämatkakohde. Italian eri osissa on loputtomasti nähtävyyksiä, historiaa, romantiikkaa ja tietenkin järkyttävän hyvää ruokaa. Kun olimme saaneet lyötyä lukkoon hääpäivämme, aloimme pohtia häämatkakohdetta, mutta eipä hirveästi tarvinnut asiaa pohtia – Italia tuntui päivänselvältä valinnalta kahden historianörtin häämatkakohteeksi.

Kannattaako Italiaan matkustaa häämatkalla? Ehdottomasti kyllä! Reilun viikon mittaisella häämatkalla ehdimme käydä Roomassa, Amalfin rannikolla sekä Pompeijin kautta Napolissa. Tulen kirjoittamaan blogissani kustakin matkakohteesta lisää, mutta aloitetaan Roomasta, ikuisesta kaupungista.

Ensimmäinen päivä Roomassa

Aloitimme häämatkamme Roomasta. Saavuimme ikuiseen kaupunkiin illasta, mutta vietyämme matkalaukkumme hotelliin lähdimme tutkimaan tunnetuimpia nähtävyyksiä – yksi hotellin valintakriteereistä oli se, että pääsisimme mahdollisimman helposti koluamaan tärkeimmät nähtävyydet.

En ollut koskaan aikaisemmin käynyt Roomassa, vaikka Italian historia ja kieli ovat aina kiehtoneet mieltäni. Rooma iltavalaistuksesa oli taianomaisempi kuin olisin osannut ajatellakaan! Oli aika absurdia kävellä kaupungissa, josta olin haaveillut niin monta vuotta, ja antaa aistien nauttia kaikesta ympäröivästä. Vielä absurdimmalta tuntui nähdä antiikin ajoilta peräisin olevia nähtävyyksiä toinen toisensa perään. Muinaisia raunioita ei oltu pilattu katuvalaistuksella, vaan yksittäiset valot loivat tunnelmaa. Saatoin ehkä aiheuttaa matkakumppanilleni epämukavia hetkiä olemalla hassunhauska humanisti ja aloittamalla liian monen lauseen toteamalla ironisesti ”jo muinaiset roomalaiset”.

Vaikka lokakuun puoliväli oli jo ehtinyt tavoittaa historiallisen kaupungin, auringon laskun jälkeen ilta oli maitolämmin ja kaunis. Olin varautunut siihen, että kaupunki kuhisisi elämää ja turistivirtoja valuisi vastaan, mutta siltikin illan tunteina populan määrä jopa vähän pääsi yllättämään. En ole väkijoukkojen suuri ystävä, mutta historiallisten nähtävyyksien äärellä gelato-kippo kädessä turistipaljous lähes unohtui hetkeksi.

Emme heittäneet vuonna 1762 valmistuneeseen Fontana di Trevin pulputtavaan lähteeseen kolikkoa, mutta toivon mukaan jonain päivänä tulevaisuudessa pääsemme uudestaan samoille kulmille. Vuonna 1726 rakennetuilla Espanjalaisilla portailla oli todennäköisesti enemmän ihmisiä kuin Kolarin ja Muonion kunnan väestöä on sesonkiaikoihin yhteensä. Hitusen alle 40 metriä korkea marmoripläjäys eli Trajanuksen pylväs kohosi korkeammalle kuin moni turkulainen vuoreksi kutsuttu paikka. On hämmentävää, että keisari Trajanukselle omistettu muistopylväs on ollut olemassa jo 100-luvun alkuhetkistä lähtien.

Piazza Navona -mimnisellä aukiolla sijaitseva Neljän joen lähde eli Fontana dei Quattro Fiumi -suihkulähde sykähdytti, mutta niin teki möys marmorista rakennettu, Italian yhdistymistä juhlistava Viktor Emanuel II:n monumentti Piazza Venezia -aukiolla. Muutaman vuosikymmenen urakoinnin jälkeen vuonna 1925 valmistunut monumentti on lyhyesti ilmaistuna pompöösin arkkitehtuurin ja taidehistorian rakkauslapsi, jota ympäröi vakuuttava historia; yksi illan kohokohdista oli ehdottomasti Palazzo Venezia, 1400-luvulta peräisin oleva kardinaalipalatsi. Siitä asti, kun joskus koulussa alettiin käydä läpi renessanssia, aivoissani tapahtui naksahdus ja kyseisestä ajanjaksosta tuli pakkomielteeni. Renessanssinörtti oli siis aika onnellisissa tunnelmissa.

Jatkoimme vielä ennen hotellille paluuta Colosseumille, joka illan pimeydessä näytti mahtipontiselta. Vuonna 80 valmistunut amfiteatteri on vuosituhanten virratessa kärsinyt mittavia tuhoja maanjäristyksistä ja rakennusmateriaalina käytetyn kiviaineksen anastuksesta johtuen. Voi pojat, roomalaiset todella osasivat rakentaa vakuuttavia rakennuksia. Illan pimeydessä vuonna 80 valmistunut Colosseum oli ylväs.

Jo ensimmäinen päivä – oikeastaan ilta – Roomassa oli aivan ihana. Minulla oli suuret odotukset Roomasta, mutta kaupunki oli kaikkea vielä enemmän. Vaikka Rooma on ehkä maailman suurin ulkoilmamuseo, on se kaunis, romanttinen, tunnelmallinen ja eloisa, ja italialainen jätski on tavattoman hyvää. Tällaisia ajatuksia kuhisi aivoissani, kun olimme saapuneet historianörttien paratiisiin.

Seuraavassa blogipostauksessa kerron enemmän toisesta Rooma-päivästä.