Keimiötunturi, ehkä kaunein paikka maailmassa?

Keimiötunturi on Muonion kunnassa sijaitseva tunturi, jolla on korkeutta eri lähteiden mukaan joko 610 tai 614 metriä. Keimiötunturi on eteläisin Pallas-Ounas-ketjun tuntureista ja kuuluu Pallas-Yllästunturin kansallispuistoalueeseen.

Monta tunturia ja paikkaa olen elämäni aikana ehtinyt kuvailla henkeäsalpaavan kauniiksi, mutta Keimiötunturi on ihan omaa luokkaansa. Jo heti retkemme alkuvaiheissa mietin, miten näin kauniita maisemia voi ihan oikeasti olla meidän ulottuvuudessamme. Koko reitti alusta loppuun tarjoaa upeita maisemia, joten Keimiötunturi on yksi lempparituntureistani – vaikka kotikyläni maisemat toki ovat rakkaísta rakkaimmat, Muonion puolella luontoäiti on ollut erityisen hyvällä tuulella maisemia tehdessään. Varoitan, että tässä postauksessa on luvassa melkoinen kuvaähky, sillä vahingossa taisin ottaa ainakin miljoona kuvaa.

Keimiötunturilta avautuu todella, todella kaunis panoraamanäkymä naapurikuntien tuntureille ja safiirinsinisinä hohtaviin järviin. Jerisjärvi on jokaisesta ilmansuunnasta tarkasteltuna upea, ja Keimiöstä näkee myös Keimiöjärven suuntaan.

Keimiötunturille lähtee polku Tunturikeimiön toimintakeskuksen kulmilta, ja tarkemmin sanottuna jätimme auton Jerisjärventien parkkipaikka-alueelle (osoitteena Jerisjärventie 320). Äkäslompolosta matka parkkipaikalle tarttui reilussa puolessa tunnissa, ja Levin hiihtokeskuksesta aikaa taitaa mennä kutakuinkin saman verran.

Kuljimme autolta Tunturikeimiön takapihaa kohti. Opaskylttejä ei tässä ole, mutta Tunturikeimiöstä lähtee polku tunturia kohti, ja hetken kuluttua tulee vastaan puuhun kiinnitetty pieni kyltti, jossa lukee ”Keimiö”.

Arvostan valtavasti sitä, että Keimiötunturille kulkee ihan oikea polku juurineen ja kivineen, eikä mikään ällösoratie. Sen lisäksi, että sorapolut ovat minusta rumia, on niitä pitkin myös epämukavaa ja rohki tylsä kävellä. Paljon helpompi on sukkuloida kivien, kantojen ja juurien keskellä! Toinen juttu, mitä arvostan, on se, että reitillä ei saa pyöräillä lainkaan. On rentouttavaa voida talsia polkua pitkin ilman, että joutuu miettimään, koska on syöksyttävä pusikkoon. Toivottavasti polun annetaan pysyä tällaisenaan.

Tunturiin johdattava polku ei itsessään polku ole minusta mitenkään hirmuisen haastava, eikä selkeää polkua pitkin kuljettaessa eksymisuhkaa ole, mutta nousu on paikoitellen jyrkkä. Määrittelen itseni hyväkuntoiseksi ja tottuneeksi patikoijaksi, mutta muutaman kerran tunturin jyrkkyys pisti lapinjuntin puuskuttamaan. Lisäksi on mainittava, että jos patikointi on aivan vieras laji, kannattaa aina pitää järki ja varovaisuus mukana ja valita esimerkiksi jalkineet oman taitotasonsa mukaan. Tunturissa liikkuessa tulee aina kunnioittaa luonnonvoimia ja olla mieluummin varovainen kuin uhkarohkea. Me ihmiset emme koskaan huiputa tai valloita tuntureita.

Kokeneemmat patikoijat saavat lisää pituutta patikoinnilleen jatkamalla Lommoltunturin suuntaan tai Keimiötunturin kainalossa sijaitsevaan Sammaltunturiin. Näin upeissa maisemissa kelpaa patikoida. Tiesitkö muuten, että juuri Sammaltunturilla mitataan maailman puhtainta ilmaa?

Keimiötunturi on uskomattoman rehevä ja runsas ihan reitin alkumetreiltä huipulle asti, ja reitti kulkee ihanan vihreän metsän läpi. Rehevä ja monipuolinen kasvisto tekee Keimiötunturille patikoinnista erityisen kiehtovaa. Heinäkuun alussa huipulla oli jo variksenmarjoja havaittavissa, ja hempeän pastelliset kukat, jäkälät ja sammaleet pilkottivat kivikkoisen maaston lomassa.

Vain muutama muu seurue oli liikekannalla, joten saimme olla pitkälti ihan omine nokkinemme retkellä. Vain yksi nuori jänis singahti pakoon spanieliamme – on muuten ihan syynsä sille, että koirat tulee pitää kytkettyinä kansallispuistoalueella ja kiinnipitoaikana. Vaikka oma koira olisi kiltti kullannuppu, jolla ei ole minkäänlaista viettiä, voivat tunturikunnan huumaavat tuoksut ja eläimet saada koiran lähtemään karkuteille. Näin porotilan kasvattina ei kyllä kävisi pienessä mielessäkään päästää Arwenia irti häiriköimään eläinkuntaa ja tallomaan kasveja. Eipä koiramme näytä kärsivän, vaikka se kulkee kiinnipitoaikana ja kansallispuistoissa aina hihnassa. Kainosti siis muistuttelen, että arvostetaan muita luontokappaleita ja pidetään koirat kiinni paikoissa, joissa koirat tulee pitää kiinni.

Näissä maisemissa sielu lepää, vaikka vähän kuuma meinasi tulla. Olen nimittäin todella fiksu ihminen ja olin varustautunut ihan villapaidalla ja -sukilla, koska tottahan toki heinäkuisena päivänä, jolloin lämpötila kipuaa viidentoista asteen paremmalle puolelle, on hyvä varautua ydintalven saapumiseen. Häkellyn vähän väliä itsekin siitä, kuinka ääliö olen.

Keimiötunturi on ihan mielettömän mahtava tunturi. Sen tavoittaa suht vaivattomasti (toki hikikarpaloihin kannattaa varautua), mutta näkymät naapurituntureille, tunturijärvien loisto, mielenkiintoinen kasvisto, tunturituulen tarinat ja rauhallisuus tekevät Keimiötunturista ainutlaatuisen kohteen. Tänne haluan vielä palata.

Yksi vastaus artikkeliin “Keimiötunturi, ehkä kaunein paikka maailmassa?”

  1. Totta, Keimiötunturi kieltämättä näyttää todella upealta paikalta ja maisemat on erittäin hienot. En itsekään oikein välitä sorapoluista, joten plussaa ilman muuta siitä asiasta. Itse arvostan myös, että reiteillä ei saa pyöräillä. Tai sanotaanko niin, että tykkään kyllä pyöräilystä ja silläkin on paikkansa, myös maastossa, mutta olisi hyvä, jos kävelypolut olisivat erikseen ja pyöräreitit erikseen.

Jätä kommentti

Create a website or blog at WordPress.com