Avainsana: Milano
-
Viikonloppu Milanossa: toinen päivä
Toinen Milano-päivämme alkoi jo melkein epäinhimillisen varhain, mutta herätyskellon rääkyminen aikaisin lauantaiaamuna on hyväksyttävää silloin, kun tietää pääsevänsä astumaan ajassa taaksepäin renessanssiin. Ensimmäinen kohteemme oli Pinacoteca di Brera, jonka vakuuttava taidekokoelma koostuu yli 400 teoksesta usealta vuosisadalta, tarkemmin sanottuna aina 1300-luvulta 1900-luvulle asti. Ainakin yhden renessanssia ja barokkia rakastavan lapinjuntin aivotoiminnan lamaannuttavasta kokoelmasta löytyy muun…
-
Viikonloppu Milanossa: ensimmäinen päivä
Milano on Italian toiseksi suurin kaupunki, joka sijaitsee Lombordian alueella maan pohjoisosissa. Milano mielletään muodin mekaksi, mutta se on myös Italian talouden keskipiste ja myös turistien suosima kohde, sillä kaupunki kätkee sisuksiinsa niin Leonardo da Vincin kuin Michelangelon taideteoksia. Milano on kiehtova yhdistelmä modernin kaupungin kuhinaa ja historian säihkettä. Tällaista tietoa löytyy Milanosta nopeasti googlettamalla,…
-
Kaksi päivää Milanossa
Muistatteko, kun ehkä joskus tarkemmin määrittelemätön määrä vuosia sitten blogeissa käytettiin termiä riemuidiootti viittaamaan vähän pöljään henkilöön? Alla olevassa kuvassa on kuvattu ehta riemuidiootti merimiehensä kainalossaan: Milano oli aivan ihana. Olin etukäteen ajatellut, että Milano olisi ultramoderni ja teollinen kaupunki, mutta pyh ja pah – Milano päätti näyttää kahdelle suomalaisturrelle tyystin erilaisen puolen itsestään. Milano…