Kun olin aikani kuskannut merimiestä Keimiötunturilta Kilpisjärvelle ja Norjaan, oli aika pistää roolitus uuteen uskoon. Kesäloma jatkui kohti Pietarsaarta, josta merimies on kotoisin. Eräänä päivänä merimies keksi, että voisimme lähteä käymään lyhyellä luontokävelyllä maisemissa, joissa hän oli viimeksi käynyt joskus lapsuusvuosinaan.

Ilveskivi, yksi Suomen suurimmista siirtolohkareista, sijaitsee Yli-Purmon kylässä Pedersören kunnassa. 16 metriä korkea lohkare on nimetty kiven alla olevissa luolissa havaittujen ilvesten mukaan.

Noin kilometrin mittaiselle polulle lähdetään parkkipaikka-alueelta, joka sijaitsee osoitteessa Lostenintie 209. Aivan parkkipaikan tuntumassa on huussi, ja Ilveskiven juurelle on puolestaan rakennettu grillikatos eväiden mutustelua varten.

Vaikka polku on lyhyt, maasto on mukavan vaihtelevaa. Aivan aluksi polku on leveä ja tasainen, mutta kohta jo kulkija pääsee syvänvihreän mäntymetsän siimekseen. Mitä lähemmäs Ilveskiveä menee, sitä kallioisemmaksi maasto muuttuu. Visit Pietarsaaren seutu -sivustolla määritellään polku keskivaativaksi mutta lapsiperheille sopivaksi. Esteetön reitti ei kuitenkaan ole.

Massiivisen kiven kylkeen on rakennettu kierreportaat, jotka ylös kipuamalla pääsee katsomaan pohjalaista maisemaa puurajan tuntumasta. Sanotaan, että ammoisina aikoina kiven laelta pystyi näkemään kaiken kaikkiaan seitsemän kirkontornia, mutta nykyään tiheät metsiköt hallitsevat näkymää.

Historiasta kiinnostuneille Ilveskiven liepeillä on uteliaisuutta herättäviä tutkimuskohteita. Ilveskivelle johtava polku on osa viidenkymmenen kilometrin pituista Saukonreittiä, on yksi Pohjanmaan parhaiten säilyneistä kivikautisista asuinpaikoistda, Hundbacka, jossa on yhä näkyvillä muun muassa kodanpohjien jälkiä. Ilveskiven parkkipaikka-alueella puolestaan oli aikoinaan venäläisten vankileiri. Paikallisten asukkaiden kerrotaan hakeneen suojaa kiven luolastosta sortovuosien aikaan.

Jos joku on sitä mieltä, että walesinspringerspanielit ovat rauhallisia ja eteerisen kauniita olentoja, pyh ja pah. Ilveskiven päälle johtavat kierreportaat olivat sen verran jyrkät, että tarkoituksemme oli yksi ihminen kerrallaan käydä kiven laen korkeudella samalla, kun toinen odottaisi maan tasalla koiran kanssa. Walesinspringerin kanssa tarinaan sisältyy usein ”mutta” tai ”kuitenkin”, ja näin on tässäkin kertomuksessa asianlaita; kielloista piittaamatta koiramme onnistui kiireen vilkkaa lähteä kiikkumaan portaita pitkin ja aina ylös asti, enkä minä voinut muuta kuin roikkua hihnassa perässä. Alastulo yllättäen vähän pelotti hurttaa, niin minuakin, joten neiti sai kantokyydin alas.

Walesin pienessä sievässä päässä tapahtuu harvoin järjellisiä päätöksiä, mutta katsokaa nyt tuota hurttaa. Ihan tyytyväiseltä tyyppi vaikuttaa.

Siirtolohkareen ympärys on varsin vakuuttava. Rosoiset kivimuodostelmat näyttivät heinäkuun vehreydessä salaperäisiltä.

Ilveskivi on tutustumisen arvoinen paikka! Kivilohkare on itsessään vakuuttava, ja lisäksi kivelle johtavalla polulla on mukavan vaihtelevat maisemat.