En jäänyt yhtään kaipaamaan vuotta 2021, joka toi henkilökohtaiseen kuplaani menetyksiä ja surua, mutta juuri päättynyt vuosi 2022 oli kokonaisuutena aika kiva. Maailmalla tapahtui toinen toistaan kammottavampia asioia, joita en suinkaan halua sivuuttaa olankohautuksella. Suonette kuitenkin, että tässä blogissa aihepiirit ovat vähän kepeämpiä.

Menin naimisiin parhaimman ystäväni kanssa, vietin ihan mukavasti aikaa kotikylässäni, nautin luonnosta, sain seurata yhden walesinspringerspanielin kasvua teinimutanttininjasta hurmaavaksi ja tomeraksi leidiksi ja pääsin näkemään upeita paikkoja. Aloitin uudessa työssä, perhe ja ystävät olivat tärkeitä.

Vuosi vaihtui kirpsakassa pakkasilmassa nuotion äärellä omassa rauhassa perheen kanssa. Äkäslompolosta matka jatkui vielä Pietarsaareen ennen arjen koittamista. Tammikuussa löysin vastoin kaikkia odotuksiani hääpuvun. Helmikuussa spanielin kanssa tuli vietettyä monta hetkeä lähimettässä, joka oli saanut muhkean lumitäkin suojakseen. Penkkiurheilijan sielu sai ravintoa hienoista olympiamenestyksistä, mutta omia liikuntasuorituksiani sen sijaan rajoitti korona, joka parin vuoden välttelyn jälkeen änkesi toivomatta meille.

Maaliskuussa pääsin aloittamaan unelmatyössäni ja upeassa tiimissä! Luontohetkistä jäivät mieleen lähimettissä tarpomiset sekä Nunnavuori Kakskerrassa. Pääsin viettämään myöhäisiä synttäreitäni Postmodern Jukeboxin keikalla Turun konserttitalossa. Huhtikuun yksi mukavimmista retkikohteista oli Senatsberget, tosin Sattmarkin luontopolkukin oli mukava kokemus, samoin Jeremiaan luolat Kustavissa. Kuusiston piispanlinnan rauniot auringonlaskussa hätkähdyttivät. Takatalvi yllätti Turun, mutta minä ja piski nautimme valkeasta maisemasta!

Toukokuussa keto-orvokkibongailu alkoi Liedon Linnavuorella. Ihan parasta oli päästä kotikylään, jossa oli taivaallisen rauhallista sesonkihärdellin ulkopuolella. Tietenkin mahtavaa oli myös katsoa MM-kiekkofinaalia!

Kesäkuussa koitti odotettu hetki, Peaky Blindersin viimeinen kausi, joka tosin jätti vähän kylmäksi. Siltikin sanoisin, että Peaky Blinders on lempparisarjani. Kävimme pitkästä aikaa Kurjenrahkan kansallispuistossa Pukkipalon kierroksella. Juhannus vierähti kotikonnuilla ja myös naapurikunnassa Aakenustunturilla, mutta paluumatka hellepäivänä koiran kanssa junan kyydissä ilman ilmastointia oli unohtumaton.

Heinäkuu vierähti ystävien seurassa ja sukuloidessa, mutta lisäksi merimiehellä ja minulla oli Tuskaisat oltavat – Insomnium vakuutti, Jinjer oli loistava, minusta tuli Heilung-fani. Paras hetki oli kuitenkin ehdottomasti Amorphis, jonka kaksi viimeisintä albumia hipovat täydellisyyttä. A.W. Yrjänän keskustelutunti oli antoisa. Knotfest vain muutaman viikon jälkeen Tuskasta oli sekin mukava kokemus!

Elokuu oli yhtä kuin kesäloma. Ihan alkajaisiksi sain viimeinkin toteutettua monen vuoden suunnittelun jälkeen tatuointihaaveeni, viimeinkin. Kävimme saaristossa – perinteisesti Nötön ja Trunsön saarilla. Pääsin paijaamaan ihan pieniä walesipentuja (onneksi Arpan pentuajoista on kulunut sen verran vähän aikaa, että vielä ei ole pentukuumetta) ja osallistumaan ihanan Marin ihaniin häihin. Kesän autoreissumme oli onnistunut; Nyrölän luontopolku Jyväskylässä antoi yöpymiselle upeat puitteet, mutta Pieni karhunkierros ei ehkä ihan ollut lempparikohteeni. Kotikonnuillani kävimme Kesängillä ja Muonion puolella Äkäskeron, Taivaskeron ja Särkitunturin suunnilla. Matka jatkui Monån suuntaan, jossa vietimme venetsialaisia ja katselimme aurinngonlaskua.

Syyskuussa minut yllätettiin pariinkin otteeseen ei-missään-nimessä-polttarit-polttareilla, ja koska rakastan juoksulenkkejä erityisesti syksyllä, lenkkipolut kutsuivat minua puoleensa. Lokakuussa ne sitten olivat, meidän häät! Hääpäivämme oli ihanan tunnelmallinen, ja itselleni jäi päivästä vain lämminhenkisiä muistoja. Häämatkalle lähdimme Italiaan – aloitimme Roomasta, kävimme Vatikaanivaltiossa, vietimme pari päivää paratiisissa eli Ravellossa, patikoimme Sentiero degli Dei -reitillä, mykistyimme Pompeijissa ja palasimme Napolin kautta kotiin. Monta mielenkiintoista paikkaa jäi vielä näkemättä, joten haluan kovasti palata vielä samoille suunnille jonain päivänä!

(Alla oleva kuva on yksi suosikkihääkuvistani. Kas siinäpä on vallan muikeailmeinen pariskunta, jolla on näemmä tosi hyvät jutut alttarillakin.)

Marraskuussa kävin Raahessa ystävän luona, tein piparkakkuja ja torttuja, kuvasin into piukassa ensimmäisiä lumihiutaleita ja odotin joulun saapumista. Joulukuussa oli myös ystävätreffien aika Tampereella ja Turussa, Marin kanssa kaffettelua, joululaulujen hoilottamista ja glögiä. Joulun vietin kotikylässäni, jossa luontoäiti pisti parastaan ja loihti upeita kaamosajan hetkiä.

Vuosi 2022 ei ollut lainkaan hassumpi. Päällimmäisenä mieleen jäävät tietenkin häämme ja häämatkamme, mutta yhtä lailla ystävät, perhe ja kauniit hetket luonnonhelmassa sykähdyttivät.